Aluevalvoja soitti eilen aamulla, ja sanoi, että mun lentoja ollaan buukkaamassa 21. päiväksi tätä kuuta. Tänään siihen on tasan viikko, enkä voi uskoa, että nyt se viiminen viikko lähti käyntiin. Pitäisi alkaa pakkaamaan, mutta jotenkin lähtö tuntuu niin kaukaiselta asialta, että eihän nyt sentään vielä.
Angstailin tossa edellisessä postauksessa, kun en päässytkään lähtemään Tampicoon, mutta nyt kun paluupäivä aikaistui, on ihan kiva viettää täällä Mantessa viimiset päivät ihan rauhassa. Mitään kummempaa ohjelmaa ei ole tiedossa ennen sunnuntaita kun koulun päätösjuhla koittaa. Torstaina on tarkotus mennä katsomaan Jessian kanssa juhlamekkoja ja kenkiä Graduacionia varten. Sunnuntaina käyntiin Gildan, Lalon ja pikku Fedra-serkun kanssa Piñatassa, eli siis lasten synttärikutsuilla. Sen jälkeen mentiin keskustaan kiertelemään, jossa oli sunnuntaiseen tapaan kaikkea ohjelmaa mm. tanssiesityksiä ja laulukilpailuja. Eilen illalla kävin Jessian kanssa zumbailemassa. Oli eka zumba-kerta täällä meksikossa, ja oli kyllä hauskaa. Taidankin jatkaa zumbaamista taas suomessa. :)
Tänään jo oli tarkotus mennä selvittämään kaikkia papereita aluevalvojan kanssa, mutta sen nyt yllätys taas jäi, joten huomenna uus yritys. Perjantaina America ja Rafa tuleekin jo Tampicosta, niin pääsen viettämään viimisen viikonlopun niitten kanssa. Hyvä juttu :)
Nyt on ihan jees fiilis Suomeen paluusta. Saa nähdä mikä on meininki sitten tiistaina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti