Heti aluksi on pakko hehkuttaa, miten rakastan kevättä! Vaikka täällä onkin lähes koko ajan ilmat lämpimät, on silti ihanaa kun kevät tulee ja on kevätfiilistä ilmassa. Repesin riemusta, kun näin että mangoja on alkanut taas kasvamaan puissa, ihanaa <3 Eilen poikettiin American kanssa gymin jälkeen keskustaassa ostamassa muutamat mangot kun oli niin houkuttelevan näkösiä! Yllä olevassa kuvassa minä fressinä treenin jälkeen, mutta mango on kieltmättä aika herkullisen näköinen, ja siltä se maistukin! :)
Viime lauantaina Lähdettii aamupäivällä American kanssa altaille, jonne oli tulossa paljon luokkalaisia ja tuttuja koulusta. No porukkaa tosiaan oli paljon, mutta se oli vaa hyvä, oli hirmu hauskaa. America raukka kärähti oikein kunollaa valkosen ihonsa kanssa, ja sen jalat on vielä viidenkin päivän jälkeen kirkkaan punaiset. Mun pohjoismaalainen iho sen sijaan pienen punotuksen jälkeen muuttui nätiksi rusketukseksi... näinkin päin joskus. :D Nyt on ainakin vähän pohjaa kesän auringon porotusta varten!
Seittemän tunnin altailun jälkeen mentiin vielä istumaan iltaa Chuin kotiin pienen vueltan jälkeen! :) Oltiin kaikki hirmu väsyneitä uimisesta ja auringosta, joten kellään ei ollut energiaa lähteä tanssimaan ja antroilemaan, joten katottiin vaan telkkaria ja juteltiin kaikkea. tollasina iltoina tulee aina niin haikea olo, kun tajuaa että pitää jättää nää ihmiset nänne kolmen kuukauden päästä. <3
Jäätiin kaikki viisi sinne yöksi ja simahdettiin jossain vaiheessa kaikki sinne olkkariin. Seittemältä aamulla herään ja nään kaikki mitä ihmeellisimmissä asennoissa olkkarin sohvilla nukkumassa. :D Chile oli kanssa jostain syystä herännyt ja mietittiin, että se altailu todellaki väsytti, kun kummatkaan ei tiennyt mihin aikaan ollaan nukahdettu. :D no meille tuli sitten tylsää niin herätettii muutkin.
Käytiin Rafan kanssa ostamassa Aamupalaa ja kokkailtiin tacos de huevo con chorizo, eli kananmuna-lihatacot, nam! :)
Tässä kuvassa maassa istuvat pojat on Chui ja Chile joiden kanssa käyn aina salilla ja heijän takana on Rafa, joka on aika lailla mun paras kaveri täällä American lisäksi. Lähinnä noitten kolmen kanssa me vietetää aina vapaa aika. <3 Sen lisäksi kuvassa on American oikealla puolella Carlos ja Ivan jotka on luokkakavereita. :)
Tässä kuva altailta ja meidän ihmispyramidiyritys, joka tosiaan jäi vaan yritykseksi :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti