lauantai 26. maaliskuuta 2011

El nacimiento

Hui taas hurahti reilu viikko nii nopeesti! Aika menee kokoajan täällä vaan nopeemmin ja nopeemmin, että tässähän tulee paniikki. Tai no niin mulla yks paiva tulikin, ku alettiin miettimään mitä tehdään semana santana ja spring breakinä, eli parin viikon loman aikana huhtikuussa. Siinä sitten tajusin, että eihän mulla ookkaan aikaa tehdä kaikkea mitä haluan ja sen takia iski kauhea paluuahdistus ja purskahdin vaa itkuun. :( no se meni onneksi ohi nopsaan. Näillä näkymin semana santana suunnataan kiertämään meksikon isoja kaupunkeja yhden sedän iha mun lemppari serkun Johanin kanssa. Toinen vaihtoehto on, että lähden American ja sen siskon kanssa viikon rantalomalle Veracruziin, ja kolmas on, että vietän loman täällä mantessa, mutta mennään pariksi päiväksi perheen kanssa tampicoon, eli siis rannalle myös. Mieluiten lähtisin kiertämään Meksikoa, sillä käytäis myös Tolucassa ja näkisin Nallelyn, eli mun suomen kodin vaihtarisiskon <3 ja tähän reissuun sisältyisi rantavisiitti myös...kai. :)

No kuitenkin viime viikon tapahtumiin. Viime viikonloppuna ei taidettu tehdä mitään erikoista, mutta maanantaina kevään ensimmäisen- ja Benito Juarezin syntymänpäivän kunniaksi koulu oli peruttu. Lähdettiin Chuin, Chilen, Rafan ja American kanssa uimaan Nacimientolle. Se on siis vuoristojoki noin neljä kilometrin päässä manten keskustasta. Vesi siellä on kirkkaan sinistä ja kun uitiin vähän pidemmällä, päästiin kallioluolaan josta löytyi vesiputoys ja satoja kiviä joista hypittiin alas veteen. Rakastuin siihen paikkaan saman tien... en ymmärrä miksen ole käynyt siellä aikasemmi. :)






Keskiviikkona gymin jälkeen tehtiin extempore leffareissu Chuin ja Chilen kanssa. Käytiin katsomassa una esposa de mentiras, ja oli hirveen hauska leffa, suosittelen! :) Yks mitä tuun suomessa kaipaamaan, on parin euron hintaset leffaliput. Ei sitä raaski kovin usein leffassa käydä kun liput maksaa niin hirveesti suomessa. :/

Eilen perjantaina Käytiin American kanssa värjäämässä hiukset. Käytiin yhden Tonyn luona, joka oikeesti osaa hommansa. En oo ikinä ollut niin ammattitaitosen kampaajan luona...Se selitti meille kaikki meijän pigmentit ja millä varillä meidä hiuksia voi värjätä ja millä ei ja mikä sopii just meijän ihon väriin etc. Nyt on päässä sitten super luonnollinen suskea sävy, ja oo niiiin tyytyväinen. :) sain vidoin mun auringossa virttyneet keltaset latvat piiloon! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti