tiistai 1. helmikuuta 2011

Que mala suerte!

viime viikot on mennyt ihan normaaliin tapaan. Oon ollut tunneilla enemmän mukana ja käynyt gymillä. Viimeviikonloppu meni aika lailla löhöillessä kotona. Perjantaina america opetti mulle parhaiden drinkkien valmistuksen salat, ja lauantaina poikettiin dietistä ja ostettiin monta pussia sipsejä ja katottiin yö leffoja! <3 Sitä edellinen viikonlopp meni Cortneyn läksiäisjuhlissa, sillä Courtney palasi USAan.

No eilen maanantaina en mennyt kouluun, sillä mun piti mennä aluevalvojan kanssa Victoriaan, eli tamaulipaksen pääkaupunkiin selvittämään jotain mun paperiasioita. No, kun päästii perille, ilmotettiin, että oli käynyt väärinkäsitys, eikä mitään epäselvää papereissa olisi. Oltiin siis liikenteessä aivan turhaan. No käytiin sitten syömässä ja kiertelemässä kauppoja. Ostin sandaalit ja urheilushortsit noin vkummenellä eurolla. :)käytiin myös moikkaamassa aluevalvojan tyttöä ja tämän 6-vuotiasta Fernan-poikaa, joka on kyllä maailman sulosin tapaus. Joten ihan mukava reissu oli. Silti kieltämättä vähän närästi, sillä maksoin bussiliput aivan turhan reissun takia. No tämä ei ollut vielä mitään, sillä tästä ne vastoinkäymiset vasta alkoi.

Myöhemmin illalla kotona, olin jo menossa nukkumaan, kun gilda tulee ihan hätääntyneenä meidän huoneeseen ja sanoo, että Camila, eli meidän puoli vuotias koira on tosi huonossa kunnossa. No mentiin sitten alas, ja siellä selvisi, että Camila oli syönyt sammakon, mitkä on siis tosi vaarallisia koirille. Noin tunnin verran koitettiin auttaa sitä raukkaa, mutta ei mitään ollut enää tehtävissä, kun se oli niin huonossa kunnossa. siihen se sitten kuoli, pikkunen. :(

Joo en tiedä mitä pahaa olen tehnyt, kun vastoinkäymiset vaan jatkuu. Tänään koulussa oltiin toisessa luokassa tekemässä jotain nopeaa testiä, ja kaikki jätti laukut meidän luokkaan. Oltiin pois korkeintaan 10 minuuttia, ja kun palattiin ja aloin penkomaan mun laukkua, tajusin, että lompakko on hävinnyt. No päätin sitten, etten voi vaan asian olla, sillä lompakossa oli aivan kaikki kortit henkilöllisyystodistuksesta pankkikorttiin. No menin juttelemaan rehtorin kanssa, ja kierrettiin sen kanssa kaikki luokat läpi yksitellen ja koko koulun oppilaitten laukut tarkistettiin. No lompakkoa ei silti löytynyt. Muutamat kaverit ja monet opettajat selvitti asiaa, ja etsittiin lompakkoa koko koulualueelta. No yks kakkosluokkalainen oli nähnyt yhden, munkin tutun, vessassa mun pankkikortti kädessä. No tää poika oltiin heti pyydetti kansliaan ja siinä sitten selvisi kaiken näköstä, mm. tää poika ei edes opiskele meidän koulussa, vaan oli siellä hengailemassa muuten vaan, taisi olla vähän humalassakin. No loppujen lopuksi, mä, rehtori, tää poika ja joku koulun työntekijä juteltiin pari tuntia ja koitettiin selvittää asiaa. Tää poika ei tunnustanut mitään vaan kielsi kaiken, mutta huomasin, että kyllä se jotain oli tehnyt ku se siinä itki. :( Tuli kamala olo itelläkin, kun onhan se silti mun tuttu...täytyy kyllä jutella sen kanssa vielä. No loppujen lopuksi sitten lähdettiin koulusta. Sain sentään tällä pojalla olleen pankkikorttini takasin. Olisin ollut aika ongelmissa ilman sitä täysin rahattomana.

NO, KUITENKIN kävi yllättävä käänne, ja rehtori soitti tossa muutama minuutti sitten, ja kertoi, että joku oli tuonut sen mun lompakon koululle. En tosiaan tiedä kuka, jutellaan kuulemma huomenna siitä. Oon superhelpottunut ja kiitollinen koululle ja rehtorille, että ne viittii nähdä noin paljon vaivaa pelkästään yhden lompakon takia, kun tiedän, että ennenkin niitä lompakoita on tossa koulussa varasteltu.

No ainakin opin, etten enää kanna koulussa koko oamisuutta mukana, tai ainakaan jättele lompakkoa ilman valvontaa. :)

4 kommenttia:

  1. Hui kamala mitä kaikkee sulle ja siellä on sattunu:o Noo, mut pitäähän se välillä ollakin vähä tollasta! Kyllä se sit siitä taas kivaks muuttuu :) Onneks sait sun lompakon takas ja kaikki on nyt ookoo!

    Ihan kamala toi koira juttu:( Oli varmaan hirvee nähdä ku se kuoli!
    Tykkään ihan kauheesti tästä sun blogista ja aion lukee loppuun saakka:) Ihanaa vaihtarivuotta sulle ja NAUTI<3

    VastaaPoista
  2. No totta, nyt on ollu vähän huonoa onnea ilmassa, mutta kyllä se tästä! :) ja kiva jos tykkäät mun blogista, on aina kiva kuulla, et joku lukee sitä! kiitos :)

    saanko vielä udella, että ootko ite lähtemässä vaihtoon, vai ootko mahdollisesti joku tuttu, vai jotain ihan muuta? :D kun kirjottelen anonyymina, ei tule mieleen ketä voisit olla. :)

    VastaaPoista
  3. Eipä kestä!:) Ja joo toki saa udella, mut en oo menossa mihinkään vaihtoon ekä oo sun tuttu :D Oon vaan ihan kamalan kiinnostunu kaikista eri maista ja kulttuureista! Ja mun haaveena olis päästä muuttamaan Espanjaan parin vuoden sisään:)

    Mexicossaki ku puhutaan Espanjaa nii kiinnostaa ihan hulluna et millasta sulla on siellä:). Luen aika monia vaihtariblogeja ja löysin joskus tän sun ja ajattelin rueta lukemaan :)! Nii ja tosiaan aion lukee ihan loppuun asti :p

    VastaaPoista
  4. okei! Mut kiva kulla etta oot kiinnostunut! :)
    Mulla on oikeestaan vahan samat suunnitelmat, et haluisin ehkapa muuttaa lukion jalkeen espanjaan opiskelemaan, tai ehka Meksikoonkin, ta on vaan hirmu kaukana. :) mutta kattoo nyt, ei sita koskaan tieda minne paatyy! :D

    VastaaPoista