Mutta joulu oli aika saman tyyppinen kuin suomessakin. Eli 24. päivä meille tuli sukulaisperhe kylään. Päivällä täällä kotona oli paikallinen pappi pitämässä joulurituaalin, jossa laulettiin muutama laulu ja jokainen pussasi vuorollaan jeesuslasta esittävää nukkea, joka oli aseteltu vaahtokarkkien päällä tarjottimelle. Lopuksi ne vaahtokarkit sai syödä. :)
Sen jälkeen lähdettiin joulukirkkoon josta en oikein ymmärtänyt mitään, mutta kai se pappi jouluevankeliumin luki ja laulettiin bändin säestämänä joululauluja.
Illalla täällä kotona oli oihjelmana "jouluruoka", joka ei muistuttanut tippaakaan suomalaista jouluruokaa, niin kuin ei meksikolaistakaan ruokaa, mutta tosi hyvää se silti oli. Tarjolla oli siis uuniperunan tapaisia perunajuttuja, pastel de carnea eli vastaavaa lihamureketta ja jotain pastasalaattia. :D Jälkkäriksi oli ihan tosi hyvää uuniomenaa kera toffeekastikkeen, nam!
Ruuan jälkeen hajotettiin piñata, mikä oli aika hauskaa hommaa. En muista ketä kaikki sitä ehti lyödä, ennen kuin se saatiin rikki. Piñata on siis köydestä riippuva, iso, karkeilla täytetty pallo, jota lyödään isolla kepillä silmät sidottuina. Ja tosta tekee haastavaa se, että joku on siellä löyden toisessa päässä liikuttelemassa piñataaa. :D
24. ja 25. päivän välinen yö on Noche Buena, ja sen takia lahjat avataan yöllä 12. Täällä meidän perheessä oli sellainen systeemi, että kaikki osti yhden lahjan ja ne sitten vaihdettiin keskenään! :)
Loppuilta ja yö istuttiin serkkujen kanssa ja pelattiin juomapelejä ja juteltin!
America tarjottimen kanssa ja Hostmama pussaamassa jeesuslasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti